Sivulauseita matkamuistiinpanoista: Siniseen utuun katoavat vuorten huiput, joiden edessä kuusten latvat seisovat terävinä. Jäämeren siniseen kimallukseen hukkuvat liuskoiksi lohjenneet mustat kivet. Yksikaistainen tie mutkittelee läpi kiviporteista, jokaisen niemenkärjen takaa avautuu uusi tyhjä maisema ja minä keskityn siihen, että varmasti arvostan sitä kaikkea tarpeeksi.
Reppu vaihtui rinkkaan ja sandaalit vaelluskenkiin. Makuupussi tiivistyi suojapussiin ja sujahti rinkan pohjalle. Päälle pinosin toiveikkaana kaapin paksuimman villapaidan ja luotettavat Fjällrävenin vaellushousuni. Retkikeitin, titaani-kattila ja astiat seuraavaksi. Kamera oli yksi ja ainoa sallittu luksustavarani, kahvimylly taas matkaseuran.
Junan, mökkivisiitin ja auton paikannuksen jälkeen 235km soraa, hiekkaa ja asvalttia vei meidät Riisitunturin juurelle. Tarkoituksena oli kävellä vain kymmenkunta kilometriä yöpaikkaa etsiessä. Kuuset ja järvet kehystivät ensimmäisiä siniseen taittuvia vaaran rinteitä kaukana horisontissa. Jossain kaukana ukkonen alkoi jyrähdellä samalla kun laskeuduimme alemmas ja lähdimme tummia pilviä karkuun.
Ensimmäinen ilta alkoi läpimärissä vaatteissa ukkosmyrskyn keskellä, niin kotoisissa tunnelmissa ettei laavun turvallisen katoksen alta malttanut enää poistua. Makuupussi houkutteli käpertymään laverille ja keittämään iltakaakaot sateen pestessä tulisijan viereen nostettuja puurokulhoja. Telttaa ei vielä tänä yönä pystytetty.
Sivulauseita sateesta: En usko, että Lapin roadtripin ja erämaa-alueiden kiertelyn voisi aloittaa paremmin. Kiiruhdin alas tunturilta muka varmana siitä, että ehdin sateelta suojaan. Luonto on kuitenkin siitä hieno, että sillä ei juurikaan kiinnosta sopiiko ukkoskuuro minun päivärytmiini vai ei. Ensimmäiset pisarat putoilivat vaivihkaa kuusten lomasta, taivas repesi ylittäessäni suota ja pilvet vyöryivät päälle juuri tiheimmän puuston kohdalla aiheuttaen äkillisen yön, jota ei pohjoisessa oltu toviin nähty auringon pysytellessä osan kesää horisontin yläpuolella.
Laavussa nukutti pitkään. Sade oli lakannut ja tunturi tuntui heränneen täysin uutena. Onneksi päivän patikointi osuus oli lyhyt, joten kahvit sai keittää rauhassa samalla, kun pilvet siirtyivät hitaasti maiseman tieltä. Seuraava aamukahvi nautittaisiinkin Inari-järven rannalla.
Inarissa löysimme täydellisen leiripaikan järven rannalta. Kirkas vesi ja laskeva aurinko houkutteli uimaan teltan noustua keittiönä toimivien kantojen ja kivien keskelle. Aamun koitteessa pakkasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti Pohjois-Norjaa. Ohittaessamme Lapin kyliä laadimme suunnitelmaa paluumatkan vaelluskohteista. Nyt oli kuitenkin kiire Jäämerelle.
Maisemat muuttuivat vasta Nuorgamin kohdalla. Pikkuhiljaa puut laskeutuivat tunturikoivikoksi ja koivut edelleen varvuiksi. Meri alkoi siintää alhaalla horisontissa ja tien laskeutuessa Norjan maille sininen horisontti kääntyi seuraamaan matkaamme tien vieressä. Ikkunasta näkyivät kumpuilevat tunturit ja aika-ajoin yksittäiset talot tiivistyivät kalastajakyliksi, joiden kahviloista sai matkan parasta jäätelöä. Tähän mennessä villapaidalleni ei ollut löytynyt käyttöä.
Norjassa ajaessa maisemat ja itse matkanteko ovat se, minkä vuoksi ainakin me pohjoiseen lähdimme. Minä huusin pysähtymiskäskyjä usein ja enimmäkseen paikoissa, joissa mahdollisuus pysähtymiseen oli olematon. Jäämeri kimaltelee pitkän matkan toisella puolella tietä samalla kun toisella laidalla kohoavat korkeat vuorenrinteet. Pudonneet kivet reunustavat kapean tien laitoja ja lampaat maiskuttavat ruohoa tasaisen valkoisina palloina pitkin tienvartta. Voin vain ihmetellä, miten kummassa tänne päätyy asumaan.
Pysähdymme isoimmissa kaupungeissa Vesisaaressa ja Vuorejassa. Jälkimmäisen kohdalla GPS ja todellisuus ovat ristiriidassa. Vardön saarta ympäröi kaikkialta sininen horisontti eikä tietä näy missään. Etsiessämme lauttaa, sujahdammekin varsin jyrkästi laskeutuvaan tunneliin meren uumeniin. Toisella puolella tunnelia punaiset ja oranssit puutalot seisovat odottamassa kalasaaliita ja miehiä meriltä, mutta ketään ei näytä tulevan. Löydämme pienen kahvilan ja ruokakaupan. Kaduilla ei liiku kukaan, mutta betonitalojen seiniin maalatut kuvat leipomosta ja kalanperkaamosta paljastavat kummituskaupungin asukkaat.
Sivulauseita tyhjistä kylistä: Pihoilla lojuu leluja, joilla kukaan ei leiki. Kaupungin ainoa kahvila ja baari on ulospäin hiljainen. Satamassa lentelevät vain lokit, joille on rakennettu talojen seiniin koloja pesän rakennusta varten. Eikä tämä edes ole oikea kummituskaupunki. Hylätty kalastajakylä on vielä edessä päin.
Ostamme jäätelöt ja juoksemme pystyttämään teltan ennen sadetta. Sataman toiselta laidalta löytyy ilmainen parkkipaikka, jonka laitamat kasvoivat voikukkaa. Viimeiset kiilat painuvat maahan, telttakangas kiristyy ja ehdin vielä napata kuvan ohitse lipuvasta troolarista (merkki elämästä) ennen kuin taivas repeää. Norjalaiset tuntuvat onneksi olevan ylpeitä tienvarsi palveluidensa arkkitehtuurista ja näin ollen parkkipaikan toisella puolella seisookin kaunis katettu taukopaikka. Luksus illallinen, purkkilihapullat ja valmispasta, keittyy verkkaisesti ja me ihailemme violetteina iskeviä salamoita. Villapaidalleni ja oikeastaan rinkkani koko vaatesisällölle on viimein käyttöä!
Vardön jälkeen tie kapenee ja mutkistuu entisestään. Kivikot muuttuivat jylhemmiksi ja asutus harvemmaksi. Siellä, minne tie päättyy on matkamme päämäärä ja vielä viime vuosisadalla itäisen Finnmarkin suurin kalastajakylä Hamningberg. Kylä kuitenkin autioitui ja vuonna 1978, kun viimeisetkin asukkaat poistuivat. Joku tuossa eristyneessä ja hylätyssä kaupungissa kuitenkin kiehtoo, sillä toisin kuin Vardössä, täällä pihalla lojuvien lelujen seurana on lapsia ja perässämme tuskastuneena körötellyt huoltomies saapui korjaamaan sähköjä. Mysteeriksi jäi, kuinka kaukaa kesäasukkaat saapuivat, mutta olisin mieluusti liittynyt heidän joukkoonsa.
Kylää kehystää karu tuulessa tuiverrettu hiekkaranta, jonka taakse myrskypilvet alkoivat jälleen kehittyä. Siellä täällä seisoo puisia kalankuivaustelineitä ja vanhoja kauppakojuja. Sitä paitsi, eikö ole jo tarpeeksi viehättävää, että tämän pohjoisemmaksi tie ei enää vie.
P.S. Lisää Riisitunturin ihanuudesta luvassa toisena hetkenä.
kinttupolulla.com 