Kuka?

Kinttupolulla-blogi on silkkaa fiilistelyä. Valokuvia läheltä ja kaukaa, aamuisia ajatuksia, metsiä ja retkeilyä, reissutarinoita ja retkeilyn opettelua. Ilotulitusta niin sanallisesti kuin visuaalisestikin. Projektina videon, kuvan ja kairojen kulkemisen opettelu.

Kaiken takana olen minä, Aino-Sofia, takaisin Lappiin tiensä löytänyt tyttö, joka viihtyy kumisaappaat jalassa ja mekko päällä. Nappaan kuvia siellä täällä ja tuolla aina silloin tällöin ja tutkin maailmaa kuva kerrallaan, tunturi toisensa jälkeen.

Pian olen saanut kaikki Lapin kahdeksan vuoden aikaa asuttaen vanhaa hirsitaloa siellä, minne tie päättyy. Valokuvien ääreen minua kuljettaa vaelluskengät tai puusukset. 

Aloitin valokuvaamisen noin viisi vuotta sitten. Täältä löytyvien lainattujen hetkien maisemana on Lappi, koti. Blogin tukikohtana toimii pääosin Posio ja paikat, minne kinttupolku milloinkin sattuu johdattamaan.

“Taking pictures is like tiptoeing into the kitchen late at night and stealing Oreo cookies.”
— Diane Arbus

Jos minulta kysyttäisiin, miksi kuvaan, vastaisin: Kuvaan, jotta muistaisin. Lainaan ohimeneviä hetkiä. Hetkiä, jotka eivät enää koskaan tulee olemaan samanlaisia. Kerään sekunteja, jotka saavat minut hymyilemään tai joskus itkemään. Kuvaan, koska on hienoa kokea elämän hennoimmat värit ja pienimmät rakennuspalikat uudelleen ja uudelleen.

Jos haluat ihastella pieniä hetkiä hirsitalon uumenista retkipoluilta, vielä pienempien sivulauseiden kera, tervetuloa. Nauti!

 

Contact

ainosofia.orjasniemi@hotmail.com

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close